Kustantamon esittely
"Vanheneminen on ajattelemattominta, mitä Suomessa voi tehdä", huomautti Talouselämä-lehden päätoimittaja Pekka Seppänen. Kasvava eläkeläisten joukko koetaan Suomessa uhkaksi, jonka pelätään syöksevän maan vararikkoon kaikkine hoitokustannuksineen.
Loppukiri-hankkeen puuhakkaat naiset eivät halunneet yksinäistä vanhuutta kerrostaloasunnossaan, eivätkä jättäytyä lastensa hoidettaviksi. He halusivat ottaa ohjat omiin käsiinsä. Mukaan tuli vuosien mittaan sadoittain ihmisiä, miehiä ja naisia. Seitsemisenkymmentä heistä asuu nyt yhteisöllisessä senioritalossa, Loppukirissä.
Loppukiri on kuvaus yhteisyydestä ja rakennusprojektista, joka kohosi Helsingin Arabianrantaan. Se kertoo myös asukkaiden kahdesta ensimmäisestä vuodesta uudessa talossa. Se on samalla näyttö ikääntyvien ihmisten rohkeudesta, voimasta ja sitkeydestä. Siitä miltä tuntuu, kun kustannukset yhtäkkiä hyppäävät kattoon ja miten ympäristö suhtautuu kerrostaloa rakentaviin täteihin. Se kutsuu keskusteluun erilaisen vanhenemisen puolesta
Lisää kirjoja kirjoittajilta
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Loppukiri
Kirja-arvostelut » Loppukiri
|
|
|
|
|
|
|