|
|
Koiria, rakkautta ja surua
Yrsa Stenius
Sidottu. TAMMI KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ 2008.
ISBN 9789513141509
|
|
|
|
Kustantamon esittely
Rakkaudesta ja surusta on yhtä aikaa oma- ja koiraelämäkerta, jossa Yrsa Stenius muistelee elämänsä koiria - erityisesti mäyräkoiria - ja ihmisiä ja luotaa samalla syvältä omaa itseään. Hän maalaa eloisia muotokuvia paitsi omista ja sukulaistensa mäyräkoirista myös rinnallaan kulkeneista ihmisistä. Suuria koirapersoonallisuuksia ovat Emäsalossa omin päin lossille karkaileva Adelina, radion keskipäivän lyöntejä säestävä Rufa, joka saarisyksyjen jälkeen muistutti Johannes Virolaista turvonneine silmineen. Oma lukunsa on Vilma, joka Aftonbladetin toimituksessa tuli iskeneeksi hampaansa yhden jos toisenkin "merkkimiehen" persuksiin. Rakkaimmalta tuntuu Index, jonka kuoleman sävyttämä suru antaa kirjalle oman värinsä.
Koirien rinnalle piirtyy kuvia muistakin tuonilmaisiin siirtyneistä, mm. näyttelijä-äiti Dorle von Wendtistä, äidinisä Georg von Wendtistä, lääkäristä, kansanedustajasta ja professorista, samoin toisista isovanhemmista ja muusta lähisuvusta.
Kaikki he punoutuvat tavalla tai toisella Yrsa Steniuksen rehellisen itsetutkiskelun synnyttämiin oivalluksiin. Hän sanoo, että kirjoitusprojektit ovat keinoja matkata itseymmärrykseen. Tässä teoksessa uskolliset matkakumppanit - sivulta toiselle kirmaavat koirat - pitävät kuitenkin huolen siitä, että lopputulos on eloisa ja koskettava.
Lisää kirjoja kirjoittajalta Yrsa Stenius
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Koiria, rakkautta ja surua
Kirja-arvostelut » Koiria, rakkautta ja surua
|
|
|
|
|
|
|