Kustantamon esittely
Kirjoittaminen on keskeinen osa korkeakouluopiskelijan oppimisprosessia. Teos on opas tieteellisen kirjoittamisen taidon kehittämiseen. Teoksessa tarkastellaan perinteisiä seminaaritöitä, kuten referaattia, tiivistelmää, esseetä, tieteellistä artikkelia, proseminaarityötä ja kandidaatintyötä ja niiden laadintaa. Käydään läpi kirjoittamisprosessia ja tieteellisen kirjoittamisen ongelmakohtia. Lisäksi tarkastellaan hyvän tieteellisen kirjoittamistavan periaatteita ja tekijänoikeudellisia kysymyksiä. Teoksessa käsitellään prosessikirjoittamista, yhteiskirjoittamista, dialogista kirjoittamista, kirjoittamispäiväkirjaa sekä portfoliota mahdollisuuksina kehittää kirjoitustaitoa. Tarkastellaan, millä tavoin seminaarityöskentely voi edistää kirjoittajana kehittymistä. Seminaarityöskentelyä käsitellään itsenäisen työskentelyn, kirjoittajayhteisön, opettajan ohjauksen sekä arvioinnin näkökulmasta.
Teos soveltuu sekä opiskelijoiden että opettajien käyttöön heidän pyrkiessään yhdessä kehittämään kirjoittamisen taitoa niin yliopistossa kuin ammattikorkeakoulussa
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Tieteellisen kirjoittamisen perusteet
Kirja-arvostelut » Tieteellisen kirjoittamisen perusteet
|
|
|
|
|
|
|