|
|
Väkivaltaisesta nuoruudesta vastuulliseen ihmisyyteen
Timo Purjo
Nidottu. Tampereen Yliopisto 2010.
ISBN 9789514482663
|
|
|
|
Kustantamon esittely
Kasvatustieteen alalta tohtoriksi väittelevä Timo Purjo on nuorisokasvatusjärjestö Non Fighting Generation ry:n perustaja ja hänellä on sitä kautta pitkäaikainen kokemus väkivaltaisesti käyttäytyvien nuorten parissa työskentelystä. Purjo esittää käytännön kokemuksensa ja teoreettisen tutkimustyönsä perusteella, että nuorten väkivaltaisuus on tarkoituksettomuuden ja rakkaudettomuuden ongelma. Väkivalta katsotaan yleisesti mielenterveydelliseksi tai vastaavaksi psykologiseksi tai psykiatriseksi ongelmaksi. Tämä harhakuvitelma syntyy siitä, että psykiatrisessa pakkohoidossa tai vankiloissa olevien taustoista tehdään virheellisesti yleistäviä johtopäätöksiä koko väestöön. Kuitenkin vain 1-2 % väkivaltaa elämänsä aikana käyttävistä ihmisistä päätyy tällaisten pakkotoimenpiteiden piiriin. Totuudellisempi tapa olisikin tutkia, mistä lopun 98-99 prosentin väkivaltaisuus aiheutuu.
Purjon mukaan varsinkin nuorten väkivaltaisuutta pitää lähestyä elämäntaitojen ja eettisen kyvykkyyden puutteellisuuden näkökulmasta. Koska ongelma aiheutuu nuoren saaman kasvatuksen riittämättömyydestä, on se myös ratkaistavissa täydentävän kasvatuksen avulla
Lisää kirjoja kirjoittajalta Timo Purjo
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Väkivaltaisesta nuoruudesta vastuulliseen ihmisyyteen
Kirja-arvostelut » Väkivaltaisesta nuoruudesta vastuulliseen ihmisyyteen
|
|
|
|
|
|
|