Kustantamon esittely
Johannes Viiniköynnös eli erakkona Pohjois-Irakin vuoristossa 700-luvulla. Hän oli syvähenkinen mystikko, joka tunsi sisäisen elämän ulottuvuudet ja sai kokea salaisia Hengen vaikutuksia. Karismaattisuutensa takia hänellä oli myös runsaasti kadehtijoita ja vihamiehiä.
Johannes Viiniköynnös oli askeettinen kilvoittelija mutta myös runollinen taiteilijasielu. Hänen ajattelunsa on ylevää ja kielikuvat kauniita. Aatehistoriallisesti on mielenkiintoista, että monet Johanneksen teemat ovat samoja, jotka tunnetaan myöhemmästä suufilaisuudesta eli islamilaisesta mystiikasta.
Palava ruoko on kokoelma Johanneksen kirjeitä toisille kilvoittelijoille. Niissä käsitellään sisäisen elämän piirteitä ja hengellisiä vaikutuksia lämpimällä ja persoonallisella tavalla.
Syyriankielisen alkutekstin on suomentanut ja johdannon laatinut filosofian tohtori munkki Serafim. Hän on julkaissut lukuisia itäiseen kristillisyyteen liittyviä kirjoja, kuten Tie ylösnousemukseen (2006). Kirjapajan sarjassa Henki ja elämä ilmestyy munkki Serafimin teos Vapaus (2007).
Lisää kirjoja kirjoittajilta
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Palava ruoko
Kirja-arvostelut » Palava ruoko
|
|
|
|
|
|
|