Kustantamon esittely
Tampereen satavuotiaan tuomiokirkon vaiheita ja elämää seurataan rakentamisen päivistä 2000-luvulle saakka. Tampereen tuomiokirkko on kansallisromantiikan ajan merkittävimpiä rakennuksia. Suomen kirkko ja kristilliset järjestöt ovat usein pitäneet juhliaan Tampereen tuomiokirkossa. Lars Sonckin arkkitehtuuri sekä Hugo Simmbergin ja Magnus Enckellin taideteokset tunnetaan muuallakin Euroopassa.
Vuonna 200 oli kuusi kirkon piirustusta esillä Pariisissa Grand Palais -museon "1900"-näyttelyssä. Kolme vuotta myöhemmin samat piirustukset edustivat suomalaista jugendia Bröhan-museossa Berliinissä.
Tampereen satavuotiaan tuomiokirkon vaiheita ja elämää seurataan Syntisen kaunis ja pyhä -kirjassa rakentamisen päivistä 200-luvulle saakka. Pääosassa ovat tamperelaiset, niin kirkon työntekijät kuin seurakuntalaisetkin. Kirkko elää ihmisen arjessa.
Kirjoittajat: Olli Helen, Rakel Kallio, Raimo Seppälä ja Voitto Silfverhuth. Teoksen toimittaja Marja Rautanen on Tampereen evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö
Lisää kirjoja kirjoittajilta
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Syntisen kaunis ja pyhä
Kirja-arvostelut » Syntisen kaunis ja pyhä
|
|
|
|
|
|
|