Kustantamon esittely
Moni tietää, että nykyajan lähetystyö on erilaista kuin ennen. Mutta millaista se on ja miksi sitä tehdään? Tehtävä vastaanotettu on lyhyt ja tavallisen ihmisen kielellä kirjoitettu opas lähetystyön perusteisiin. Se sopii tekijöidensä mukaan niin junalukemiseksi, chattailun aiheeksi, kahvilakeskustelujen virittäjäksi kuin opintoryhmien materiaaliksi. Kirjaa suunniteltaessa on ajateltu etenkin nuoria aikuisia, mutta se soveltuu myös muun ikäisten käyttöön.
Kirjassa on kuusi päälukua, jotka antavat mahdollisuuden ainakin kuuteen opintoryhmän kokoontumiseen. Luvuissa pohditaan niin lähetyksen haastetta, lähetyksen ideaa kuin avun perillemenoon ja kulttuurien kohtaamiseen liittyviä kysymyksiä. Samoin niissä pohditaan, onko kristinusko ainoa oikea tie tai mitä on lähtijänä tai lähettäjänä oleminen.
Myös jokainen kirjan alaotsikko voi palvella illan aiheena, jolloin kokoontumiskertoja tulee enemmän. Aiheiden syventelyssä auttavat kirjaan kootut esimerkkitapaukset, keskustelukysymykset sekä teemoihin liittyvät raamatunkohdat.
Suomen Lähetysseura on haastanut seurakuntia perustamaan Tehtävä vastaanotettu -ryhmiä erityisesti nuorille aikuisille. Iltojen tärkeinä elementteinä ovat yhteyden kokeminen, uuden oppiminen ja yhdessä tekeminen. Vihjeeksi on annettu, että jokaisen kokoontumisen voisi esimerkiksi aloittaa yhteisellä ruokailulla
Lisää kirjoja kirjoittajilta
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Tehtävä vastaanotettu
Kirja-arvostelut » Tehtävä vastaanotettu
|
|
|
|
|
|
|