Kustantamon esittely
Välttämätön perusteos seurakunnan luottamushenkilöille. Uudistettu tietopaketti varustaa luottamushenkilön niihin keskeisiin tehtäviin, joita häneltä seurakunnassa odotetaan: mm. seurakunnan toiminnan suunnittelu, asioiden käsittely päätöksenteossa, talouden suunnittelu ja henkilöstöhallinto.
Luottamushenkilö tarvitsee toimessaan riittävät perustiedot ja -taidot. Seurakunnan luottamushenkilön perustieto varustaa luottamushenkilön niihin keskeisiin tehtäviin, joita häneltä seurakunnassa odotetaan: mm. seurakunnan toiminnan suunnittelu, asioiden käsittely päätöksenteossa, talouden suunnittelu ja henkilöstöhallinto.
Kirjan aihevalinnoissa kuuluvat painokkaasti seurakuntien ääni ja toiveet. Artikkelit on kirjoitettu pitkälti Kirkkopalvelujen seurakuntiin tekemän kyselyn pohjalta.
Tekijät
Artikkelien kirjoittajat ovat alansa parhaita asiantuntijoita: mm. emerituspiispa Kalevi Toiviainen, kehittämispäällikkö Harri Palmu, kirkkoneuvos Leena Rantanen, professori Paavo Kettunen, kirkkoneuvos Risto Voipio, kirkkoherra Reijo Mattila.
Julkaisija Kirkkopalvelut, Kristillinen opintokeskus
Lisää kirjoja kirjoittajilta
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Seurakunnan luottamushenkilön perustieto
Kirja-arvostelut » Seurakunnan luottamushenkilön perustieto
|
|
|
|
|
|
|