Kirja-arvostelut
 
Kuntien yleiset hankintaohjeet   

Kuntien yleiset hankintaohjeet


Oksanen, Antero (kirjoittaja))

pehmeäkantinen. Suomen kuntaliitto 2009.
ISBN 9789522134486







Kustantamon esittely

Kuntien ja kuntayhtymien toimintojen toteuttamisessa julkiset hankinnat muodostavat merkittävän osan. Aikaisemmin hankinnat ovat kohdistuneet tyypillisesti tavarahankintoihin ja rakennuttamiseen. Palvelujen hankintoja on toteutettu lähinnä konsulttitoimintojen ja kiinteistöpalveluiden hankinnoissa. Yhteiskunnan ja kunnallishallinnon muuttuessa erilaisten avustavien tehtävien sekä julkisen hallinnon vastuulla olevien sosiaalihuollon ja terveydenhoidon palveluiden tuottaminen on huomattavassa määrin siirtymässä yksityisten yritysten hoidettaviksi, mikä lisää hankintatoiminnan merkittävyyttä.

Kuntien keskusjärjestöt ovat perinteisesti laatineet yleisiä hankintaohjeita kuntien ja kuntayhtymien hankintojen toteuttamiseksi hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti sekä mahdollisimman taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Ohjeistamistarve ei ole muuttunut sen jälkeen, kunta hankintatointa on säädetty direktiivein ja hankintalain myötä. Erilainen hankintatoiminta edellyttää markkinoiden hyödyntämistä sekä toimittajakandidaattien tasapuolista ja syrjimätöntä kilpailuttamista.

Tällä yleisellä hankintaohjeella jatketaan aikaisempaa perinnettä hankintojen ohjeistamisessa. Siinä annetaan täydentäviä toimintaohjeita tilanteisiin, joissa hankintalaista tai asetuksesta ei löydy suoranaista vastausta. Ohjeessa annetaan hankintatoimesta vastaaville viranhaltijoille ja toimihenkilöille yleiskuva hankintatoimesta ja hankintaprosessista. Ohje on hyödyllinen työkalu myös luottamushenkilöille, jotka joutuvat arvioimaan hankintoja myös kunnallispolitiikan kokonaisuuden osana.

Ohjekirjan liitteenä on mm. julkisia hankintoja koskevat lait ja hankinta-asetus sekä julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot



Vastaavia kirjoja

Arvostele kirja

Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.

Kuntien yleiset hankintaohjeet



Arvosanasi:  1 2 3 4 5

Anna kirja-arvostelullesi otsikko (väh. 2 sanaa):



Kirjoita kirja-arvostelusi alla olevaan tilaan (kork. 1000 sanaa):



Kirja-arvostelun kieli: 

Nimesi (Ei pakollinen):



Sähköpostiosoitteesi (osoitetta ei näytetä, käytetään vain varmistusta varten):







Kuntien yleiset hankintaohjeet Kirja-arvostelusi julkaistaan 5-7 työpäivän sisällä.

Kuntien yleiset hankintaohjeet Kirja-arvosteluja, jotka eivät ole ohjeidemme mukaisia, ei julkaista.







Kirja-arvostelut » Kuntien yleiset hankintaohjeet
Kuntien yleiset hankintaohjeet
Kuntien yleiset hankintaohjeet
  
Kirjaluokat

Filosofia, Psykologia & Rajatieto

Historia

Kaunokirjallisuus

Luonnontieteet & Matematiikka

Maantiede & Matkat

Taiteet & Liikunta

Tekniikka & Teollisuus

Uskonto

Yhteiskunta

Yleisteokset, Kirja-ala & Kirjastotoimi





Kirja-arvostelut | Kysymykset & tuki | Tietoa meistä


Bokrecensioner Boganmeldelser Bokanmeldelser Kirja-arvostelut Critiques de Livres Buchrezensionen Critica Literaria Book reviews Book reviews Recensioni di Libri Boekrecensies Critica de Libros
Kirja-arvostelut