|
|
Sissilentäjä - Olli Kepsun tarina
Jukka Piipponen
Sidottu. Koala-Kustannus 2011.
ISBN 9789522291233
|
|
|
|
Kustantamon esittely
Olli Kepsu seurasi isänsä Taneli Kepsun (1896-1941) jalanjälkiä ilmavoimien ohjaajaksi. Olli Kepsun sotavuosiin ei kuulunut vain jännittäviä hetkiä pommikoneen ohjaamossa ja leppoisia hetkiä tukikohdan rantasaunalla, vaan myös traagisia hetkiä lentäjätovereiden iraantuessa siiveltä viimeiseen syöksyyn tai odotettaessa tietoja kadonneiksi ilmoitetuista aseveljistä.
Rintamapalveluksen Olli Kepsu aloitti Lentolaivue 46:ssa Dornier-pommikoneen ohjaajana keväällä 1942. Edessä olevilla sotalennoilla tulivat tutuiksi vihollisen tukikohdat, rautatieasemat ja kauppalat - etenkin Sekehe, minne kulki kuuluisa "Sekehen yölinja". Huhtikuussa 1943 Kepsu komennettiin Onttolaan Lentolaivue 44:ään ajanmukaisen Junkers Ju 88 -pommittajan ohjaimiin. Vuotta myöhemmin seurasi vapaaehtoisena siirto Osasto Jauriin, jonka tehtävänä oli kaukopartioiden kuljetus ja huolto. Näistä tehtävistä ei väriä ja jännitystä puuttunut. Olli Kepsu jatkoi samoissa tehtävissä vielä Lapin sodassa. Sodan päätyttyä Kepsu palveli vuoden ilmavoimissa ennen siirtymistään Aero Oy:n palvelukseen. Tutuksi tuli yhtiön koko kalusto Junkers Ju 52:sta DC-8:aan. Jäätyään Finnairista eläkkeelle lensi hän Caravelle-kipparina Hollannissa, Spearairin pääohjaajana Suomessa sekä vielä Caravellella Syyriassa. Syyskuun 8. päivänä 1977 Olli Kepsu laskeutui viimeiseltä lennoltaan. Takana oli 24298 lentotuntia.
Kirja perustuu haastatteluihin, arkistotutkimuksiin sekä julkaistuihin ja julkaisemattomiin kirjoituksiin
Lisää kirjoja kirjoittajalta Jukka Piipponen
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Sissilentäjä
Kirja-arvostelut » Sissilentäjä - Olli Kepsun tarina
|
|
|
|
|
|
|