|
|
Tuhannen ja yhden palindromin tarinat
Veikko Huhtala
Nidottu. Mediapinta 2014.
ISBN 9789522358035
|
|
|
|
Kustantamon esittely
Palindromin voit lukea sekä edestä, että takaapäin. Suomen kieli soveltuu hyvin palindromien tekoon, eikä homma ole ollenkaan niin vaikeata, kuin ensi yrittämällä saattaisi ajatella. Kerran touhusta jyvälle päästyään, muutaman sanan pituisia palindromeja pystyy muotoilemaan omassa päässäänkin, ilman kynää ja paperia. Pitempiä juttuja tehdessä kynä ja paperi ovat kuitenkin hyödyllisiä apuvälineitä. Palindromia voi alkaa kehitellä joko lauseen kummastakin päästä, tai sitten keskeltä, niin kuin olen itse oppinut tekemään. Kumpikin tapa lienee yhtä käyttökelpoinen. Tähän kirjaan kyhäämäni palindromit ovat omia tekeleitäni. En kuitenkaan voi mennä vannomaan sitä, etteikö joku muukin olisi jotain niistä tehnyt. En kuitenkaan ole tarkoituksella jäljentänyt jonkun muun aikaansaannoksia, vaan olen yrittänyt tehdä kaiken omasta päästäni. Samoin myös jokaisen palindromin jälkeen kirjoittamani vitsintapaiset ovat ainakin 90-prosenttisesti omia kyhäelmiäni. Jostain syystä ne pääsääntöisesti pyöriskelevät alapää- tai pieruhuumorin parissa. Tämä varmaan siksi, että näistä aiheista on helpointa keksiä huumoripitoisia juttuja. Joku pikkumainen ihminen varmaan loukkaantuu näistäkin kirjoitelmista, sillä on melko mahdoton ajatus, että joku voisi tehdä sellaisen kirjan, josta jokainen pitäisi. Sellaista tuskin kukaan on koskaan tehnyt, eikä kukaan varmaan koskaan tule tekemäänkään. Nyt vaan jokainen palindromeja väsäämään, sillä ensimmäinen keksitty oma palindromi voi antaa sanoinkuvaamattoman nautinnon
Lisää kirjoja kirjoittajalta Veikko Huhtala
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Tuhannen ja yhden palindromin tarinat
Kirja-arvostelut » Tuhannen ja yhden palindromin tarinat
|
|
|
|
|
|
|