Kirja-arvostelut
 
Raamatun runous ja viisaus   

Raamatun runous ja viisaus


Hannu Mäkelä

Sidottu. Paasilinna 2014-09.
ISBN 9789522990419







Kustantamon esittely

"Raamattu on kirja, jonka voi lukea monella tavalla, ja tavallani olen sen lukenut." kirjailija Hannu Mäkelä sanoo. Ennen muuta se on kiinnostanut Hannu Mäkelää kirjallisuutena, vanhojen tarinoiden, myyttien, uskomusten ja runojen kokoelmana, antologiana, joka on kestänyt ja kestää monenlaisten aikojen kulutusta. Hän on valinnut tähän kirjaan niitä tekstejä, jaksoja ja kohtia, jotka ovat sekä tuntuneet keskeisiltä että esitystavaltaan elävimmiltä. Monet tarinat ovat tuttuja koulusta, mutta ne on lapsena toisin luettu. Nyt muodon ja sisällön yhteys on noussut etualalle.Teos perustuu kaikessa vuoden 1933 käyttöön otettuun Vanhan testamentin suomennokseen. Mäkelä ei ole muuttanut senaikaista kieltä, jonkun kerran hän on katkaissut virkkeitä, mutta jokaisen runon, eeppisen tai lyyrisen, lopussa on petiitillä viitattu mistä kohdin teksti on peräisin; kaiken voi tarkistaa.Raamatun runouden, Raamatun viisauden matka alkaa Ensimmäisestä kirjasta jatkuen toiseen Mooseksen kirjaan ja siten eeppisillä kertomuksilla on näkyvin osuus. Kirjan edetessä osien luonne sitten muuttuu. Sekin kuuluu hyvän löytöretken luonteeseen



Lisää kirjoja kirjoittajalta Hannu Mäkelä


Vastaavia kirjoja

Arvostele kirja

Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.

Raamatun runous ja viisaus



Arvosanasi:  1 2 3 4 5

Anna kirja-arvostelullesi otsikko (väh. 2 sanaa):



Kirjoita kirja-arvostelusi alla olevaan tilaan (kork. 1000 sanaa):



Kirja-arvostelun kieli: 

Nimesi (Ei pakollinen):



Sähköpostiosoitteesi (osoitetta ei näytetä, käytetään vain varmistusta varten):







Raamatun runous ja viisaus Kirja-arvostelusi julkaistaan 5-7 työpäivän sisällä.

Raamatun runous ja viisaus Kirja-arvosteluja, jotka eivät ole ohjeidemme mukaisia, ei julkaista.







Kirja-arvostelut » Raamatun runous ja viisaus
Raamatun runous ja viisaus
Raamatun runous ja viisaus
  
Kirjaluokat

Filosofia, Psykologia & Rajatieto

Historia

Kaunokirjallisuus

Luonnontieteet & Matematiikka

Maantiede & Matkat

Taiteet & Liikunta

Tekniikka & Teollisuus

Uskonto

Yhteiskunta

Yleisteokset, Kirja-ala & Kirjastotoimi





Kirja-arvostelut | Kysymykset & tuki | Tietoa meistä


Bokrecensioner Boganmeldelser Bokanmeldelser Kirja-arvostelut Critiques de Livres Buchrezensionen Critica Literaria Book reviews Book reviews Recensioni di Libri Boekrecensies Critica de Libros
Kirja-arvostelut