|
|
Sata vuotta Ahtolassa (100 vuotta Ahtolassa)
Selina Finne
Sidottu. Multikustannus Oy 2007.
ISBN 9789524681315
|
|
|
|
Kustantamon esittely
Multikustannuksen helsinkiläisten talohistoriikkien sarja jatkuu: tällä kertaa on vuorossa asunto-osakeyhtiö Ahtola. Rakennusmestari Heikki Kaartisen suunnittelema Ahtolan rakennus on vuonna 1907 valmistunut jyhkeä jugendtalo, joka sijaitsee Hakaniemen hallin vieressä osoitteessa Hämeentie 1.
Ahtola kuuluu 1900-luvun vaihteen kaupungistumis- ja asuntorakentamisaallon hedelmiin: Helsingin asukasluvun moninkertaistuessa nousi vanhoihin kaupunginosiin lukuisia kivitaloja, joilla pyrittiin helpottamaan kaupunkiin kerääntyvän työväen polttavaa asuntopulaa ja ala-arvoisia asumisoloja. Osa taloista toteutettiin työläisten perustamien ja hallitsemien asunto-osakeyhtiöiden voimin. Sadassa vuodessa on kaupungin väestörakenne muuttunut ja talon asujaimisto vaihtunut.
Ahtola on poikkeuksellisen hyvin säilynyt esimerkki jugendtyylisestä asuinrakennuksesta. Vuonna 2005 yhtiö palkittiin Rakentamisen ruusun kunniamaininnalla peruskorjauksesta, jolla talon ulkoasu palautettiin mahdollisimman lähelle alkuperäistä.
As. Oy Ahtola täyttää sata vuotta huhtikuussa 2007, ja sen kunniaksi julkaistaan talon satavuotishistoria, jonka on laatinut fil. yo. Selina Finne
Lisää kirjoja kirjoittajalta Selina Finne
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Sata vuotta Ahtolassa
Kirja-arvostelut » Sata vuotta Ahtolassa (100 vuotta Ahtolassa)
|
|
|
|
|
|
|