Kustantamon esittely
Psalmien kirja on kuin pienoisraamattu. Se kuvaa inhimillistä elämää sen koko rikkaudessa ja raadollisuudessa. Se on täynnä uskoa ja epäilyä, ahdistusta ja luottamusta, avunhuutoa ja kiitosta. Psalmeissa Jumala näyttäytyy niin syntisiä armahtavana Luojana kuin syntiä vihaavana Herrana.
Kiinnostus psalmien lukemiseen ja laulamiseen on lisääntynyt luterilaisessa kirkossa erityisesti hiljaisuuden liikkeen vaikutuksesta. Yhdessä laulettaessa tai resitoitaessa psalmit muuttuvat rukoukseksi, joka hoitaa ja parantaa. Siinä rukoilija luovuttaa suunsa Jumalan sanojen lausumiseen. Näin sana imeytyy rukoilijan mieleen ja tulee osaksi hänen hengellistä identiteettiään.
Psalmitutkija Arto Antturi johdattaa lukijansa juomaan psalmien raikkaasta lähteestä. Hän käy lävitse suurimman osan kirkkovuoden helluntain jälkeisen ajan psalmitekstejä valottaen niiden taustoja sekä avaten niiden sanomaa tälle ajalle. Psalmit siteerataan kokonaisuuksina eikä hankalampiakaan jakeita suodateta pois opillisista syistä. Jokainen mietiskely päättyy kirjoittajan omaan rukoukseen.
Arto Antturi, TM, s. 1961, toimii Helsingin tuomiokirkon pappina. Vuosina 2000-2003 hän oli Tuomasyhteisön toiminnanjohtaja ja tuomaspappi. Hän on opiskellut Suomen Akatemian stipendiaattina Yhdysvalloissa ja ollut ulkosuomalaisten pastorina Dublinissa. Hän on toiminut Vanhan testamentin eksegetiikan assistenttina Helsingin yliopistossa sekä vuodesta 1994 hän on ollut kansainvälisen etäopiskeluyliopiston Adjunct Associate Professor of Theology, Global University, Irving, Texas.
Kirja sopii henkilökohtaisen spiritualiteetin hoitamisesta, Raamatusta ja rukouksesta kiinnostuneille viikoittaiseen käyttöön sekä käsikirjaksi saarnan ja puheiden valmistajille.
Myöhemmin ilmestyy toinen osa, jossa käydään lävitse kirkkovuoden toisen puolen psalmitekstit
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Syvistä vesistä valoon
Kirja-arvostelut » Syvistä vesistä valoon
|
|
|
|
|
|
|