|
|
Ihmisen kultainen kirja
Juha Korhonen
Nidottu. Walmari 2014.
ISBN 9789526824109
|
|
|
|
Kustantamon esittely
Tämä kirja on kirjoitettu sinulle, joka tahdot laajentaa tietoisuuttasi ja yhdistyä Pyyteettömän Rakkauden tajuntaan. Kirja opastaa sinut kohti Korkeinta minääsi ja Jumalkipinääsi. Samalla se auttaa sinua kuuntelemaan sisäistä olentoasi, joka kertoo sinulle muun muassa elämäntehtäväsi sekä todelliset lahjasi, joita kannat tätä elämääsi varten. Joulukuussa 2012 tapahtunut kollektiivisen tietoisuuden tason muutos mahdollisti aiemman seitsemän säteen tietoisuuden muuntumisen kahteentoista säteeseen. Tämä on ollut suurin henkinen edistysaskel ihmiskunnan tähänastisessa evoluutiossa. Yhteiskunnallisella tasolla muutos ilmeni tiedon lisääntymisenä, muun muassa aiemmin piilossa olleiden asioiden tullessa päivänvaloon. Yksilötasolla muutos johti siihen, että yhä useampi kiinnostui henkisistä asioista. Samanaikaisesti suuri määrä ihmisiä valaistui, sillä heidän kehitystahtinsa kiihtyi eksponentiaalisesti. Muutos on kuitenkin ollut äärimmäisen haastava, sillä vanhat lainalaisuudet ja toimintamallit eivät enää päde. Kunkin meistä on löydettävä itsestään totuus, joka johdattaa meidät kultaiseen aikaan. Onneksi uudessa tietoisuudessa elämistä helpottavaa informaatiota välitetään jo keskuuteemme. Kädessäsi on henkinen työkirja, jonka avulla voit tavoitella omaa valaistumistasi sekä mestaroitumistasi. Saat pakillisen toimivia työkaluja, joilla selviät elämäsi varrella kohtaamistasi arjen sekä henkisyyden haasteista
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Ihmisen kultainen kirja
Kirja-arvostelut » Ihmisen kultainen kirja
|
|
|
|
|
|
|