|
|
Muistan
Hannu Mäkelä
Sidottu. Tammi 2012.
ISBN 9789513168414
|
|
|
|
Kustantamon esittely
"Minä olen hiiri, mutta minusta tulee mies!"Miltä tuntuu mennä ensimmäistä kertaa kouluun tai muuttaa pakosta toiseen kaupunginosaan? Nuoruus on kiihkoa ja piinaa, yksittäisistä tapahtumista kuvastuu kokonainen maailma.Hannu Mäkelän Muistan - Nuoruus on 1950- ja 60-luvuille sijoittuva kuvaus lapsuuden loppumisesta ja nuoruuden ainutkertaisista elämyksistä. Nuoruus on tulvillaan ihastumisia, seksuaalisuuden nälkää, kaikkien rajojen koettelemista. Muutto Kalliosta Munkkivuoreen romahduttaa ensin kaiken, kun tuttu maailma katoaa. Mäkelän kiehtova teos kuvaa myös oman paikan löytämistä sekä kaveripiirissä että suhteessa äitiin ja isään. Pitkällä ja kivisen tuntuisella tiellä kannustaa syvä toive kasvaa aikuiseksi, vaikka edessä on usein pettymys toisensa jälkeen."Mutta aina pääsen kuopasta jotenkin sen reunalle
Lisää kirjoja kirjoittajalta Hannu Mäkelä
Vastaavia kirjoja
Arvostele kirja
Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.
Muistan
Kirja-arvostelut » Muistan
|
|
|
|
|
|
|